Hyppää sisältöön

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen: Oikeusvalvonnan toimenpiteistä Covid-19 epidemian yhteydessä

Julkaisuajankohta 31.3.2020 7.32

Poikkeusoloissa oikeusvaltio joutuu koetukselle uusin tavoin.

Laillisuusvalvonnan tulee seurata tätä aktiivisesti, mutta myös sopeuttaa toimintaansa uusiin olosuhteisiin. Tyypillisesti hallinnon ja tuomioistuinten laillisuusvalvonta eli oikeusvalvonta on jälkikäteistä ja usein selvitysten hankkiminen, viranomaisten kuuleminen ja ratkaisujen laatiminen ottaa oman aikansa. Käytännössä kyse on kuukausista.

Poikkeusolot vaativat laillisuusvalvonnalta kuitenkin muuta. Yhtäältä tulee ripeästi ja ennakoiden pyrkiä turvaamaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja laillisuus ylipäätään, mutta samalla tulee ottaa huomioon hallinnon poikkeuksellinen kuormitus. Laillisuusvalvonnassakin tulee siis poikkeusoloissa olla tilaa joustavuudelle.

Covid-19 epidemia voi näyttäytyä sekä itse epidemian leviämisen estämiseen liittyvinä välittöminä kysymyksinä hallinnossa ja toisaalta välillisesti, esimerkiksi hallinnon kuormittumisesta johtuvina ongelmina käsittelyajoissa.

Tätä haastavaa tasapainoilua tehdään nyt seuraavasti: prioriteetti annetaan asioille, joissa kyse on keskeisten perus- ja ihmisoikeuksista vaarantumisesta. Niitä pyritään selvittämään ripeästi erityisesti hankkimalla tietoja viranomaisilta, mutta myös selvityspyynnöin kiinnittämään viranomaisen huomiota syntyvään tilanteeseen. Jo pelkästään näistä yhteydenotoista välittyvä tieto voi auttaa viranomaisia puuttumaan syntyneisiin ongelmiin ja estämään tilanteen huonontuminen. 

Moderni laillisuusvalvonta toimii laillisuuteen pyrkivän hallinnon tukena. Selvityspyynnöillä pyritään myös saamaan tietoa hallinnon tilanteesta, välittämään sitä päätöksentekijöille ja helpottamaan hallinnon työtä vaikeassa tilanteessa. Nämä tarpeet voivat koskea resursointia, ohjeistusta, tiedottamista jne. Erityisen arvokasta on, että näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa voidaan hyödyntää samassa virastossa tehtävää valtioneuvoston ja hallinnon laillisuusvalvontaa. Kumpikin toimii tahoillaan itsenäisesti ja riippumattomasti, mutta tiedonkulku näiden välillä on sujuvaa ja ripeää. Valtioneuvoston päätöksenteosta välittyvää ajantasaista tietoa voidaan käyttää hallinnon valvonnan suuntaamisessa; kanteluista, selvityksistä ja muista tietoläheistä saatavaa kuvaa hallinnon tilanteesta taas valtioneuvoston päätöksenteon valvonnassa.

Monet hallinnossa työskentelevät nyt kovan paineen alaisena ja virheiltä ei voi täysin välttyä. Laillisuusvalvonnassa pyritään nyt varmistamaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ja keräämään tietoa jälkikäteistä arviointia varten. Siinäkin keskeisenä pohjavireenä on kokemuksista oppiminen. Toki selkeisiin ylilyönteihinkin täytyy puuttua. Valitettavasti emme voi olla varmoja siitä, ettemmekö voisi tulevaisuudessakin olla joskus vakavissa poikkeustilanteissa.

Alla on 30.3.2020 tehtyä listausta apulaisoikeuskanslerilla käsiteltävänä olevista asioista, joilla on välitön yhteys Covid-19 -epidemiaan.

Kanteluihin liittyvät selvityspyynnöt

THL:n koronavirustartuntatapauksia koskevan toimenpideohjeen oikeusperustan laillisuus sekä keskussairaalan tartuntatautilain mukaisten potilaan oikeusturvaan liittyvien menettelyjen noudattaminen karanteenin määräämisessä (OKV/244/1/2020)

Yliopiston harjoittelukoulun toimivalta antaa ohjeistusta etäopetuksesta sekä oppilaan oikeus koulutiloissa järjestettävään opetukseen sekä opetuksen ja kouluruokailun maksuttomuuteen (OKV/445/1/2020)

Kelan koronaohjeistuksen ristiriitaisuus hakemusten toimittamisessa sähköisesti tai postitse, mahdollisuus päätöksen ripeämpään toimittamiseen sähköisesti sekä sähköisten hakemuslomakkeiden muoto (word – pdf) (OKV/525/1/2020)

Kelan asettamien rajoitusten suhteellisuusperiaatteen mukaisuus, niiden ajallisen keston perusteltavuus, vammaisten henkilöiden osallistaminen YK:n vammaissopimuksen mukaisesti sekä tiedotus vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaille annettavien palvelujen keskeyttämisessä 31.5.2020 saakka. (OKV/526/1/2020 ja OKV/539/1/2020)

Ohjeistuksen vastaisen vierailun salliminen kaupungin lastenkodissa koronavirusepidemian aikana (OKV/531/1/2020)

THL:n menettely tartuntatautilain 7 §:n 2 momentissa säädetyn velvollisuuden toteuttamisessa sen rajoittaessa koronavirustestien tekemistä terveydenhuollon henkilöstölle ja sairaanhoitoa vaativille potilaille, jolloin testauksen kautta ei saada tietoa epidemiatilanteesta (556/1/2020)

Omat aloitteet

Kelan varautuminen mm. työttömyysetuuksia, perustoimeentulotukea, asumistukea sekä sairaus- ja tartuntatautipäivärahoja koskevien asiamäärien huomattavaan kasvuun Covid-19 pandemian ja poikkeusolojen vaikutusten vuoksi. (OKV/7/50/2020)

Varautuminen oikeutta työttömyysturvaan koskevien asiamäärien huomattavaan kasvuun TE-toimistoissa Covid-19 pandemian ja poikkeusolojen vaikutusten vuoksi. Selvitys pyydetty KEHA-keskukselta (OKV/8/50/2020)

Kotihoidon (kotipalvelut ja kotisairaanhoito) laatu ja asiakas- ja potilasturvallisuus sekä asiakkaan osallistamisesta hoitoonsa useiden hoitajien käydessä asiakkaan luona hoitoa antamassa yleisesti ja erityisesti koronaepidemian aikana (OKV/9/50/2020)

Valmisteilla on myös uusia lastensuojelua, lähisuhdeväkivaltaa ja psykiatristen palveluiden saatavuutta epidemian aikana koskevia omia aloitteita.

Puheenvuoro Vanha sisältö